maanantai 8. heinäkuuta 2013

Päivä 8 - maanantai

Aamupalaksi jogurtti ja kahvia. Lähtö tulee nopeasti. Koska en saanut Jussin autoa lainaan, niin käyn heittämässä Antin työmaalle ja saan hänen autonsa käyttöön. Työmaa on noin 10 mailia Antilta Losiin päin. En oikein luota 25 vuotta vanhaan karttaani, joten päätän hankkia uuden. Ostan yleiskartan ja tarkemman kartan Los Angelesun ja Hollywoodin alueelta. Varsinaista suunnitelmaa tälle päivälle ei ole. Lähden ajamaan kohti Hollywoodia.


Universal Studioiden kohdalla mietun pitäisikö käydä siellä.... Jätän väliin ehtiijän sinne. Klo on jo puoli yksitoista, siellä pitäisi olla heti ysiltä. Menen loppu viikosta jo en muuta keksi. Katselen karttaa ajaessa. Mulholland drive, eikös David Lynch tehnyt sen nimisen elokuvan. Pääyän ajaa sinne, se on kymmenen mailia Hollywoodista pohjoiseen. Käännyn Mulhollandin liittymästä ja kurvaan endimmäiselle Mäkkärille kuselle. Päätän syödä aamupalan samalla. Mäkkärillä on ilmainen Wifi-yhteys. Googletan Mulholland elokuvan kuvauspaikat ja totean että niistä ei ole yhtään kuvattu täällä :-) Kaikki Losin ja Hollywoodin liepeillä. Pah, olkoon.


Mäkkärin aamipala on hirveetä kuraa. Tässä kohtaa muistuu mieleeni viime reissun paras ruokapaikka. Kingman nimisessä kaupungissa kävimme Epan kanssa paikallisessa pienessä aamupalapaikassa. Otin Skrambled eggs with ham. Tarjoilija kävi neljä kertaa täyttämässä kahvikupin ja kysymässä onko kaikki ok. Täällä kuten suomessakin isot ketjut tappavat pienet kuppilat.
Suuntaan Chryslerin nokan kohti Hollywood bulevardia, ajan sen päästä päähän. Värivalot vilkkuvat, mutta niitä on paljon vähemmän kuin Vegasissa. Näen tutun nimisen poikkikadun, Sunset blvd, käännyn sinne. Täällä in joskus ollut komeita cruisingeja. Vanhat jenkit lipuivat hiljaa edes takaisin bulevardia pimut kyydissä. Nykyisin moinen iloittelu on lailla kielletty. (Kertoi Dan Collins myöhemmin)
Ohitan Beverly Hillsin. Muistelen saman nimistä tv-sarjaa. Dylanilla oli komea Porsche ja se vaalea tulkainen tyttö oli suosikkini, nimeä en muista. Komeita on pihat ja talot. Missähän näistä se Teemu asuu, mietin. Ai juu, Anaheimissa. Päätän ajaa koko Sunsetin loppuun saakka. Tie kiemurtelee vuoren rinnettä ylös alas. Ehkä noin 15 mailin jälkeen päädyn Venice Beachin yläosaan. Kohtaan jossa Epan kanssa nähtiin viimeksi -68 musta Charger ja sitä pysähdyttiin ihastelemaan.
Pysähdyn huoltoasemalle ostamaan ison pirtelön ja tekemään jatkosuunnitelmia. Koska olen aivan meren tuntumassa, niin ilma on aika viileä noin 23 astetta.



-71 Gmc, 6800$



Jos olisin jonkun kaverin kanssa tälläinen päämäärätön ajelu ei varmaankaan onnistuisi. Pitäisi olla suunnitelma. Ja sitä tietysti noudatettaisiin kirjaimellisesti. Muutenkin pitäisi suorittaa jotta kaikki tulisi nähtyä ja koettua mahdollisimman tehokkaasti. Pirtelöä ryystäessä mietin jälleen millaistahan täällä olisi asua.... Jos olisin 15 vuotta nuorempi jne jne. Jatkan matkaani ja yritän löytää tieni takaisin Hollywoodiin. Ajan takaisin Sunsetin suuntaista, etelelän puoleista bulevardia. Mitäs sitten, mietin. Kello on jo kaksi. Aluksi ajattelin käydä Santa Anassa katsomassa Noice Cyclen tilat, mutta jos odotan tunnin joudun ruuhkaan ja kotimatka kestää kaksi tuntia. Jos lähden heti pääsen tunnissa. Lähden ajamaan kohti Ontariota. Olem koko päivän kuunnellut keskusteluohjelmaa jossa juontaja on raspikurkkuinen nainen. Jotenkin jäin koukkuun hänen ääneensä ja tapaansa pyöritellä asioita. Päivän polttava aihe, nimensä veroisesti, on Arizonan tulipalot joissa on kuollut 18 palomiestä. Lisäksi vatvotaan jotain oikeudenkäyntiä. Joku pikkujulkkis on ampumut itsepuolustukseksi nuoren 17-vuotiaan.
Kukasn muu ei ole vielä kotona. Menen takapihalle ottamaan aurinkoa. Seuraani tulevat autotallikissa Blue ja hoitokoira Allie.



Elukat kilpailevat huomiostani. :-)
Viimeksi kun Epa oli ameriikassa reilu kolme viikoa, niin Allie kiintyi häneen niin paljon että kun Epa lähti kotiin Allie oli suruissaan koko viikon.



Antti tulee kotiin aivan mustana. Tämän päiväinen trukin korjaus on tapahtunut jossain maalaamossa jossa pölyä riittää. Eli ohjelmassa saunaa ja uintia.







Huomenna sitten kuvaamaan Ryanin pyörät. Räpläilen kameravehkeitä, lataan akut ja teen jokinlaista suunnitelmaa huomiselle. Kai tämä on sitä kilpailuun/otteluun valmistautumista josta urheilijat puhuvat :-)


Posted using BlogPress from my iPhone

Päivä 7 - Venice Beach

Nukun pitkään. Tänään ei ole kiire mihinkään. Olen sopinut että menen allasbileisiin puolen päivän jälkeen. Lähtö vähän venähtää, ei haittaa. Anttikin haluaa tulla mukaan. Löydämme helposti perille. Olemme omakotitaloalueella. Talon edessä on seitsemän pyörää. Nousemme autosta ja kävelemme talolle. Autotallin edessä in porukkaa istuskelemassa puutarhatuoleissa. Morjestsmme tyypit. Ei näy ketään tuttuja. Kuvaamne pyöriä. Reece tulee takapihalta autotalliin. Hän toivottaa meidät tervetulleiksi ja esittelee muille tyypeille. Tunnelma on väjän jäykkää, bileet on vasta alkamassa. Selviää että olen Stevewrongin luona :-) Menemme takapihalle, siellä on iso maanpäällä oleva uima-allas. Juttelemme muutaman tyypin kanssa. Tunnin jälkeen tulemme siihen tulokseen että jatkamme matkaa. Autolle mentäessä törmään Benjiin, lopultakin. :-) Hän esittelee tyttöystävänsä. Jutellaan pitkät pätkät. Kutsun hänet suomeen ja luopaan Amerikan tyyliin järjestää asunnot ja pyörät ja kaikki :-) Benji on vaan sellainen tyyppi että hän saattaa oikeasti tullakin. Oli todella mukava nähdä häntä.
Bileet pääsevät vasta käyntiin muutama tuntia myöhemmin. Väkeä käy todella paljon. Olimme hieman liian aikaisin liikkeellä.

No, jatkamme matkaa Venice Beachille. Se paikka on jotenkin jäänyt pyörimään mieleeni aiemmilta matkoilta.



Ranta on täynnä erilaisia kojuja. Paljon turisteja, pyöräilijöitä, skeittareita ja erillaisia esiintyjiä. Käyn kastamassa varpaani Tyynesä valtameressä. Kävellään ranta päästä päähän. Käydään syömässä komeat hampurilaisateriat rantakadun varrella. Leppoisa päivä, ei ole kiire mihinkään. Puoli kuudelta lähdemme ajamaan kotiin päin. Matka kestää puolitoista tuntia. Jos joku paikka Losissa ei ole kaukana, niin yleensä sinne kestää kuitenkin ajaa tunti. Ja kaksi mikäli on ruuhkia. Olen ajanut jo niin useana päivänä että pysyn muun liikenteen mukana. Nopeus pyörii 110-125 km/h:n välillä.

- Posted using BlogPress from my iPhone

Päivä 6 - Born Free5

Heräsin 6:15, viisitoista minuuttia ennen kellonsoittoa. Pientä jännitystä ilmassa, kiireinen päivä tiedossa. En ole sopinut etukäteen yhtään kuvauksia vaikka tarkoitus oli. Eli ne pitää tehdä tänään.
Aamupalaksi munia, pekonia, mehua ja kahvia.
Matka näyttelyyn ei ole pitkä. Noin 45 minuuttia. Muutamia pyöräryhmiä on ajanut ohitsemme. Olemme suunnitellusti puolitoista tuntia etuajassa. Näyttely avautuu virallisesti vasta kymmeneltä. Kamerareppu selkään ja kamera kaulaan.



Marssimme portista sisään. Annan Antille toisen kamerani, ompahan hänelläkin jotain puuhaa :-) Olen päättänyt tehdä pakolliset ostokset heti alta pois ennen kuin tavara loppuu.
Ensiksi kelta-musta raitapaita @blackboard69:ltä. Sitten viereisestä kojusta Dicen Dean Micetichiltä vyönsolki jonka lupasin tulla ostamaan kun näin hänet Ruotsissa. Seuraavaksi suuntaamme Noice Cycles osastolle ostamaan t-paidan. Kellään myyjistä ei ole muovikasseja, joten heitän paitapinon olkapäälle. Alamme kiertemään kojuja kärjestelmällisesti eteen päin. Mikä hyvin pian osoittautuu mahdottomasti kun kaikkea mielenkiintoista on ympärillä. Poukkoilen siis edestakaisin kojusta toiseen. Sanon Antille, että koita kestää :-)
Törmäämme Paul Ponkown osastolle. Kaveri jonka luo minun aluksi piti mennä Las Vegasiin. Vaihdamme muutan sanan ja kerron terveiset Kopterin Malalta. Saan häneltä pari t-paitaa. Pino olkapäällä kasvaa. Tunnin jälkeen kojut saa jäädä. Suuntaamme näyttelyalueelle. Pyörin kuin väkkärä, kyykkyyn ylös, kiertoja, kamera laulaa. Hienoja pyöriä joka puolella ja kaikki pitää saada kuvattua. T-paita pino alkaa todella ärsyttämään. Näen Ruotsalaisen LeBeefin osaston, menen moikkaamaan. Kerron terveiset suomesta. LeBeef ihmetteleee missä muut jätkät on. Hän kertoo myös pyöränrakennusprosessista pitkät pätlät. Otan muutamat kuvat Biiffistä pyörän luona ennen kuin jatkamme matakaa. Onneksi saan jättää kameralaukun ja paidat hänen kojuunsa. Elämä helpottuu huomattavasti. Tällä välin ilma on ehtinyt lämmetä jo reippaasti. Veikkaisin että noin 36 astetta. Hiki lentää, käymme juomassa HD:n osastolla 7 dollarin oluet.
Palaamme näyttelyalueelle kuvaamaan. Alueella on 32 kutsutun rakentajanpyörät. Käyn juttelemassa Joey Capon (joeythefish) kanssa. Kyselen pyörästä ja hän esittelee mielellään yksityiskohtia.



Antti on keksinyt ottaa aina kuvia kun käyn juttelemassa jonkun kanssa :-) Seuraavaksi moikkaamaan Kevin the Teach Baasia. Hän on todella leppoisa kaveri. Juttelee pitkät pätkät. Pyytää lähettämään terveiset Malalle. Hän laittaa pyörän käyntiin laakista. Tekee sen muuten useasti kyn joku tulee kyselemään pyörästä. Hän jaksoi parhaiten esitellä pyöräänsä ! Kaikkia rakentajia ei näy pyöriensä luona, mikä on sääli.
En halua kuvata kummankaan herran pyörää. Ne tulevat saamaan palstatilaa joka tapauksessa useissa lehdissä.

Nyt silmiin pistää todella hieno Knuckleheadi. Pyörän rskentaja on Japanilainen Masa. Leppoisa kaveri tämäkin. Sovimme kuvaussessiot ensi viikolle. Hän pitää pyöräänsä Noice Cyclen tiloissa, joten en ota sen tarkemmin yhteystietoja ylös. Nyt on pää auki ja ensimmäinen kuvaus sovittu !
Alueelle ajettaessa kännykästä häipyi kentät. Kanjoni on sen verran alhaalla ettei täällä tunnu kellään kuuluvan puhelin. Olen yrittänyt tavoittaa Benjitä jo monena päivänä turhaan. Meillä menee reissut vähän ristiin. Koska en pysty soittamaan menen kysymään Show Classin osastolta onko häntä näkynyt. Ei ole herraa vielä näkynyt. Törmään Reeceen (slimreaper). Vaihdan muutaman sanan ja Antti ottaa kuvan. Saan kutsun huomisiin allasbileisiin. Otan osoitteen talteen.
Seuraavaksi kierrellään katsomassa pyöriä varsinaisen näyttelyalueen ulkopuolella. Ja niitähän riittää.






Saavun Ryanin (3gknuck) osastolle. Hän on rakentanut viidessä kuukaudessa viisi pyörää näyttelyyn!!!! Tästähän saisi mielenkiintoisen jutun. En ole saanut minkäänlaista ohjeistusta Malalta mistä pyöristä pitää tehdä juttuja. Hahaaaa, taiteilijan vapaus :-)



Osastolla on rosvoimman näköiset jätkät ja parhaimman näköiset mimmit. Kysyn yhdeltä karvanaamalta ovatko nämä sinun pyöriäsi. Hän sattuu olemaan Ryan. Kerron että haluan kuvata hänet pyöränsä lehteen. Sovimme treffit tiistaiksi. Ajattelen että olipa ylimielisen oloinen jätkä. No, teen jutun joka tapauksessa. Nyt on kahdet treffit sovuttu joten ei tarvitse sitä enää stressata. Jatkan armotonta kuvaamista.
Antti ehdottaa että käymme syömässä välillä. Sopii. Ei ollut yhtään nälkä, mutta jonottaessa ruokaa se iski. En olisi varmaan älynnyt syödä jollei Antti olisi sanonut. Sen verran on ajatukset nyt kuvaamisessa. Vettä kyllä juon jatkuvasti, koska hiki virtaa. Paikallisetkin valittaa kuumutta, joten voitte arvata kuinka kuuma on Suomen pojalla. Törmään vielä muutamiin Instagram tuttuihin: @rottenrob, a_vanhalen ja @kurpius. Kurpiusta on palko mennä moikaamaan, vaikka väjän jännittää. Hön on idolini valokuvaamisessa. Keksin tikusta asiaa ja juttelen hetken. Antti ottaa pakollisen fanikuvan :-)

Nyt alkaa jalat painamaan. Kierrellään, kaarrellaa ja kuvataan. Puolitoista tuntia vielä palkintojen jakoon. Kuumuus iskee todella. Alan äkkiä hikoilemaan rajusti, olen aivan litu märkä hiestä. Haen nopeasti litran vettä jonka juon lähes samoin tein.
Kuvaan palkintojen jaon. Pääpalkinnon voittaa Noice Cyclen Scott hassulla kisapyörällään. Ehkä se pitäisi kuvata? Äääh, en halua. :-)




Arvonnan voittaa joku paikallinen Ryan. Hän valitsee palkinnoksi tyylikkään -36 Flatheadin. Aika yllättävä valinta mielestäni. Pyörässä on hieno ohjaustanko josta myös Le Beef varmasti tykkää :-)
Nyt alkaa virta loppua miehistä ehkä pitäisi jatkaa kuvaamista, mutta ei jaksa. Lähdemme pikku hiljaa siirtymään autolle. Haen nopeasti vielä Larssin tilaamat punaiset hanskat Loser Machinen osastolta. Matkalla autolle törmään suomalaiseen Harriin. (Pitääkö niitten joka paikkaan tunkea :-) ) Nimi taisi olla Harri Nykänen, pyysin käymään tallilla Kustom Show viikonloppuna.
Autojono ei liiku mihinkään. Janottaa. Autoon jäänyt vesipullo on niin kuuma että käsiä polttaa. Lähden ostamaan juotavaa ja Antti jää jonottamaan auton kanssa. Kierrän koko alueen kaikki kioskit läpi, kellään ei ole yhtään mitään juotavaa. Käyn, matkalla autolle, eka kertaa vessassa. Tiristän väkisin muutaman tipan. Olen juonut laskujeni mukaan kolme olutta ja 2,5 litraa vettä. Palaan autolle. Auto on liikkunut muutaman kymmenen metriä. Jonotus kestää noin tunnin. Käyn aina välillä kuvaamassa mielenkiintoisia kotteroita.






Vesipullo alkaa vähän jäähtyä ja juon pullollisen kuumaa vettä.
Päivä oli hieno.
Kotiin päästyä Antti laittaa taas saunan päälle. Uidaan ja saunotaan. Uni tulee helposti...

- Posted using BlogPress from my iPhone

Location:Oak Canyon Road

maanantai 1. heinäkuuta 2013

Päivä 5 - Jussin luo

Tapan univelkoja ja nukun yhdeksään. Juon pari kuppia kahvia ja sitten lähdetään Antin veljen Jussin luo katsomaan minulle autoa. Auto on tietysti juuri hajonnut (de javu). :-) Antti epäilee että vain polttoainesuodatim on tukossa. Jussi oli vahingossa tankannut bensiiniä siihen. Lämmintä piisaa auton mittari näyttää +36 astetta. Ikkunat auki ajellaan kohti Idiota, joka on Palm Springsin takana, noin 100 mailia Ontariosta itään. Antti kertoo tarinoita saapumisestaan Californiaan 70-luvulla. Ensimmäisistä työvuosista ja tutustumisesta työnantajaansa"baapiin". Seurailen huolestuneena lämpömittarin nousua. Antti naureskelee touhulleni. Ikkunoiden auki pitäminen ei auta enää yhtään. Työnnän käteni ulos ikkunasta. Tuntuu kuin joku puhaltaisi siihen hiustenkuivaajalla. Laitamme ikkunat melkein kiinni. 42, 43, 44, 45, 46 astetta näyttää mittari Palm Springsissä



Saavumme Jussin ja Marjatan luo. Paikalla on myös Jussin piika Jouni ja hänen tyttärensä Emma.
Moikkaame pikaisesti myös Marjattaa ja siirrymme autotallin puolelle, kuinkas muuten. Tallissa on paljon Jussin nuorimman pojan moottoripyöriä, joita he yhdessä kunnostavat. Mm. Tuutti Honda, 900 Kawasaki, 500 Suzuki.
On tukahduttavan kuuma. Otan paidan pois ja siirryn aurinkoon, muut pojat ovat varjossa autotallin puolella. Juon/juodaan vuorotellen olutta ja vettä. Jussi tunkee juomiin limeä. No toimiihan se. Antti alkaa vaihtamaan polttoainesuodatimta. No tukossahan se on. Ei vaihdettu sataan tuhanteen mailiin ja bensan laittaminen tankkiin on lopullisesti tukkinut sen. Suodatin vaihdettu, mutta auto ei käynnisty. Kuuntelemme auto alla.... naftapumppu ei pidä ääntä. Se on rikkoutunut koska joutunut liian kovalle pumpatessaan tukkiutunutta suodatinta vasten. Eli palaamme täältä yhdellä autolla. Näin jo mielessäni ajamassa itseni ilmastoidulla isolla Dodge pickupilla.
Jouni ja Emma lähtevät. Siirrymme Antin ja Jussin kanssa taka pihalle uimaan ja ottamaan aurinkoa.


Takapihan mittari näyttää +44. Puhutaan paskaa ja käydään välillä uimassa. Kolkyt asteinen vesikin tuntuu viileältä. Veljekset humaltuvat, siirryn vesilinjalle, taidan ajaa kotiin. Jussi keittää perunat ja paistaa hyvät pippuriset lihat. Siirrymme sisälle syömään ja Marjattakin tulee mukaan keskusteluun. Välillä kaikki puhuvat yhtä aikaa, antti ja Jussi kinastelevat. Naurattaa.
Juodaan vielä kahvit ennen lähtöä. "Yllätys yllätys" Jussi laittaa kaikille salaa rommia kahviin. No onneksi olen ollut vesilinjalla ja kahvi ei ole vahvaa. Ajan paluumatkan. Aurinko laskee pikku hiljaa, Antti kertoo matkalla näkyvistä tuuli voimaloista (joita on tuhansia). Antin kanssa tuntuu juttua riittävän, mutta nyt ollaan muutama hetki ihan hiljaakin. Ontariossa on enää 34 astetta yhdeksän aikaan.
Huomenna olisi sitten Born Free. Dani ja Antti suunnittelee ajoreittiä. Yritämme välttää tietullit. Sovimme että lähdetään puoli kahdeksan. Haluan olla paikalla puolitoista tuntia ennen kuin se avataan.
Jännittää...


- Posted using BlogPress from my iPhone

sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Päivä 4 - suuntana Los Angeles

Heräsin 6:15. Suihkuun, kamat kasaan ja odottelemaan taksia. Lähdin kolme tuntia ennen koneen lähtöä, koska ruuhkista ei koskaan tiedä. Tilasin taksin hotellin respan kautta jo edellisenä iltana. Tämän kertainen kuljettaja oli todella mukava. Heti autom lähdettyä liikkeelle hän alkoi kertomaan ympärillä olevista nähtävyyksistä. Ja kun mitään erikoista ei ollut, niin Brooklynin ka New Yorkin historiasta. Hän kertoi myös menevänsä syksyllä naimisiin ja tekevänsä nyt 16 tunnin työpäiviä! 45 minuutin matka meni nopeasti, annoin kunnon tipit.
Lentomatka tuntui pitkältä. Nukuin pikku pätkiä. Vieressä istui ärsyttävä huokailijatyyppi. Huoh! Ehkä joku kuuskymppinen. Huoh! Sillä oli ainakin sentin paksuiset käsikarvat. Ja aina kun se liikahti niin karvat osuivat minun käteeni. Huoh! Emme puhuneet toisillemme.




Keli kentällä oli mukava, noin 30 astetta. Edessä oli puolentoista tunnin matka itään päin kohti Ontariota. Ajeltiin ikkunat auki, koska ilmastointi oli rikki, great!
Sisämaahan päin ajettaessa lämpö alkoi pikkuhiljaa nousemaan. Perille päästyä mittari näytti +38 astetta. Antilla on pihalla kunnon suomalainen puusauna, joten laitettiin sauna tulille.




Parin tunnin saunomisen ja uimisen jälkeen ilma ei tuntunut ollenkaan niin kuumalta.
Aikaero, matkaväsymys, kuumus ja saunominen vähän painoivat, mutta piti kuitenkin lähteä Born Free Pre-partyihin Anaheimiin.
Hieman jännitti lähteä yksin yönselkään ajelemaan. Kartta jonka sain lainaksi oli vuodelta -86. :-) Otin kuitenkin puhelimeen muutaman ruudun kaappauksen google mapsista. Puhelimen navigaattori ei ulkomailla toimi.
No reitti oli lopulta erittäin helppo. Harhailu johtui taas ihan muista syistä. Moottotitien kaistat (3-6 kpl) ovat kapeita ja vauhti kovaa. Päätin ajella aluksi satasta ja totutella menoon. Koska väsytti, päätin hakea vähän piristystä. Ajoin highwayn liittästä alas ja poikkesin huoltoasemalle. 2 isoa Red Bullia, vettä ja pähkinöitä. Lun lähden huoltoasemalta huomaan että tässä kohtaa ei olekkaan liittymää takaisin freewaylle. Lähden ajamaan takaisin päin. 3-4 mailin päästä tulen seuraavaan liittymään. Tässä kohtaa highwaylle menevä liittymä on suljettu huolto töiden vuoksi. Juon kummatkin RedBullit. Jatkan matkaani kohti lähtöpistettä. Lopultakin löytyy liittymä josta pääsen takaisin highwaylle ja pääsen jatkamaan matkaani. (Jotenkin tämä alkaa muistuttamaan metrolla ajoani).
Aurinko on laskenut. Laitan radion päälle, Tom Jones laulaa Delilahia. Kuutelen klassikoita ja nautiskelen matkanteosta :-) Teini-iän ohittanut kartta sylissä suunnista kohti Anaheimia. Olen noin parin mailim päässä kohteesta ja hyvin kartalla mihin olen menossa, kunnes ohi pyyhältää pari Chopperia. Mihin ne nyt kääntyy? Tietääköhän ne paremmin mihin ollaan menossa? Päätän seurata heitä. Muutaman korttelin jälkeen he tekevät u-käännöksen, ovat perhana eksyksissä. En aivan ehdi heidän peräänsä ja kadotan ne. Palaan muutaman turhan mailin jälkeen takaisin suunnitellulle reitille. Löydän suoraan kohteeseen. Mitään bileitä ei kyllä näy missään, eikä pyöriä.?????? Ajelen edes takaisin kynnes päätän pysähtyä huoltoasemalle ja kysyn neuvoa. Meksikaani näyttää tien samaisen rakennuksen takapihalle, jonkavedessä pyörin monta kertaa. Kiitän ja kumarran












Bändi oli erikoinen, mutta pidin siitä. Hyvää mättöä. Tapasin Ryan "acebartenderin", johon tutustuin muutama viikko sitten Ruotsissa. Oli mukava vaihtaa muutama sana, mutta nyt ei oikein kieli taivu kun väsymys painaa. Otan muutamia kuvia. Ikävä kyllä otin väärän kameran mukaan. Kuvat ei oikein onnistu kun on niin pimeää. Lähden kahdentoista jälkeen ajelemaan kotiin päin. Koska Losin alueella asuu 26 miljoonaa ihmistä, niin teiden korjaustyöt on pakko suorittaa yöllä kun ei ole ruuhkia. Paluu reittini highway on suljetty ja minut ohjataan kiertotielle. Nyt ei jaksaisi. Yritän skarpata ja huonoja opasteita seuraillen löydän kuin löydänkin tieni takaisin reitille. Klassikko kanava pauhaa radiossa. Matkaa on vielä psri kymmentä mailia. Pakko läpsiä itseä avokämmenellä poskille että ei nukahda. Puikkaan Antin Chryslerin talliin ja Zzzzzzzzzzz
Posted using BlogPress from my iPhone

perjantai 28. kesäkuuta 2013

Päivä 3

Herätys 7:00. TV auki. Netti päälle , Instagramin ja Facebookin tsekkaus. Ilmastoinnista huolimatta yö oli hikinen. Suihkun kautta aamupalalle.
Lyhyesti sanottuna tarjolla oli hiilihydraatteja hiilihydraateilla. Paahtoleipää, croissantteja (ei voi taikinasta vaan vehnästä), sokerihuurrertuja muroja, jogurttia, pannaria. Lisukkeina tutut siirapit ja marmelaadit. Kahvia ja mehua. Verensokerit tappiin ja menoksi.
Palaan hotellihuoneeseen ja alan tehdä päivän reittisuunnitelmaa. Samalla selailen ja kommentoin sosiaalisessa mediassa, sekä vastaan muutamaan työsähköpostiin. Yritän olla ottamatta stressia.
Ai niin illalla huomasin unohtaneeni sen pirun heijastimen Empire State Buildingin turvatarkastukseen. Jotenkin en ole yhtään yllättynyt :-) Ja tietysti en löydä mistään "narikkakuittia". Päibän ohjelma alkaa muotoutua automaattisesti. Ensin Indian Larry moottoripyöräpajalle ja sieltä takaisin ESB:iin hakemaan heijastin. Uskon saavani sen takaisin ilman kuittia. Keep the faith! :-) Ravitseva aamupala alkaa vaikuttamaan, verensokerit laskevat vauhdilla. Emmä jaksa lähteä mihinkään, sanoo kroppa. Lähtökikkailuun vierähtääkin yht'äkkiä tunti.




Juice Havenin jälkeen puikkaan vasemmalle ja suuntaa Metrolle..... Katsoin reitin valmiiksi hotellilla. Matkaa noin kilometri. Pitääpä tarkistaa kartasta missä olen ( tässä kohtaa palaan hotellille noutamaan kartan ) :-D
Kävelen reitin hieman eri katuja pitkin, samalla trakkaillen paikallisten elämää. Askeleeni on verkkainen. Siitä huolimatta olen aivan hiessa. Mittari näyttää +33 astetta.




Sivukadun löytö!




Löydän Metron ja varmistan vielä parilta jannulta että olen menossa oikeaan suuntaan. Jostain syystä tuottaa vaikeuksia löytää oikea Metro ja varsinkin oikeaan suuntaan menevä.
Pientä harhailua, mutta löydän perille. Liikkeen pihassa on tutun näköinen vani Caligornian kilvissä. Missä olen nähnyt tuon aiemmin?




Aaaaaaa, Instagramissa tietysti. Nimimerkki @ladiesloveoutlaws. Muistaakseni edustavat Brandit vaatemerkkiä.
Liikkeen ovi on lukossa? Koputan , soitan ovikelloa, hakkaan ovea. Tallin ovi on kuitenkin auki. Siellä on asentaja. Liike on auki ja hän päästää minut sisään.
Tässä välissä pientä säätöä ja sekoilua asentajien toimesta. Omistajat ovat jo lähteneet Born Freehen Californiaan. Hengailen siellä noin tunnin verran. Otan kuvia ja ostan itselleni tuliaisia.












Pojat suosittelevat käyntiä Central Parkissa ja paikassa jossa Kohn Lennon ammuttiin. Sinne siis seuraavaksi.
Nyt pitää löytää eri metro kuin millä tulin. Se löytyy ja varmistan tummalta pojalta vielä oikean suunnan. Ajelen metrolla päätepysäkille jossa vaihto. Juna onkin juuri sopivasti lähdössä. Ehdin juuri ja juuri junaan. Yes! Kysyn vierustoverilta mihin suuntaan ollaan menossa. Tavallaan ihan sama, koska olen väärässä junassa! Eikun takaisin ja etsin rauhassa oikean junan. Juna menee oikeaan suuntaan. Varmistan sen kartasta. Seuraavalla asemalla kyytiin hyppää neljän nuoren tumman pojan ryhmä joka laittaa stereot täysille ja alkaa vetämään uskomatonta break dance/ akrobatia-esitystä. Kolehti kiertää, annan dollarin. Huomaan olevani monta korttelia ohi määrän päästäni. What??? Olen junassa joka pysähtyy vain isoimmilla asemilla. Palaan takaisin ja paluu junakaan ei pysähdy asemallani. Ajan kymmenen korttelia ohi. En ala etsimään uutta junaa vaan päätän kävellä. Alkaa mennä hermo. Johtunee huonosta aamupalasta, totean itselleni :-) Olen Central Parkin etelä päässä. Ostan bagelin ja pullon vettä. Verensokerit nousee ja totean olevani ihan hyvillä mestoilla.
Kävelen hissukseen pitkin Central Parkia kohti Strawberry Fielsiä. Paikka joka on omistettu John Lennonille. Katselen ja kuvailen ihmisiä. Puisto on todella iso kartasta katsomani, puiston halki kulkema polku onkin nelikaistainen. Sen vieressä on vielä kaksi kaistaa kävelijöille.








Väki ottaa kuvia itsestään ja muistomerkistä. Trubaduurit soittavat Beatlesin kappaleita. Rauhallinen tunnelma. Istuskelen puoli tuntia ja katson maailman menoa.
Sitten kohti ESB:tä. Hyppään metroon ja ajan kohteeseen. Helppoa :-P
ESB ei ole kummoinenkaan rakennus katutasossa. Kauppoja ja kahviloita. Kartan mukaan olen perillä, katson ylös ja totean saman. Menen infotiskille ja kysyn ohjeita miten löydän turvatarkastukseen. Eivät kerro, vaan kysyvät asiani. Kerron että kävin eilen ja unohdin heijastimeni. Pyytävät kuittia ja kerron että minulla ei ole. Sitten tulee pitkä litania miksi he eivät voi sitä antaa minulle. (Policy, blaa blaa jaada jaada). Virkailijat vaihtuvat, kerron tarinani, näytän ostokuittia,kuvailen heijastinta. En luovuta, perkele! Minulla ei ole kiire, harjoitellaan sitten englantia, myynnin ja vaikuttamisen taitoja. Esimies tulee paikalle. Otamme puhelin yhteyden turvatarkastukseen. Ja koko litania uudelleen läpi. Perusteluni paranee kerta kerralta. Victory! Heijastin tuodaan minulle. Ensimmäinen virkailija ihmettelee onnistumistani :-) No ei se ollut edes kallis heijastin. Tappio ei olisi ollut suuri jos en olisi sitä saanut.
Pieni adrenaliini piikki alkaa väsyttämään. Voisin istahtaa ja juoda oluen. Kuppilat on vähissä. Kalliita ravintoiloita, Starbuckseja ja Mäkkäreitä kyllä on. Varsinaista suunnitelmaa ei ole. Kello on jo neljä, mihinkään kauemmas ei kannata lähteä. Päätän kävellä Broadwaytä etelään kunnes jotain löytyy. Ostan vettä, käppäilen, käyn putiikeissa, syön jäätelöä, istun puistoissa, katselen ihmisiä. Aika kuluu mukavasti. Huomaan lähestyväni Pikku Italiaa. Pahin nälkä on häipynyt. Päätän kävellä Pikku Italian ja China Townin kautta etelässä olevalle Metrolle.
Kartan mukaan alan olla oikeilla kulmilla. Nuori italialainen sisäänheittäjä tarttuu olka päjän ja kysyy onko nälkä. Ei oikein ole, mutta olut voisi edelleen maistua.




Saan oluen eteeni ja huomaan olevani juuri siinä missä pitikin Little Italy kyltin kohdalla. PAM, iskee nälkä. Tilaan tarjoilijan suositteleman pastan joka on törkeen hyvä! Kaveriksi pari olutta ja tuoppi vettä. Syön hitaasti, luen Facen, Instan ja uutiset. Pasta, oluet ja tippi, 35$. Alkaa ramaseen, pitää lähteä liikkeelle.
Kavelen Pikku Italian läpi. Italialaisia herrasmiehiä joka puolella. Tulen poikki kadulle josta löytyy metroasema, käännyn oikealle, Italia päättyy, olen Kiinassa. Löydän helposti metrolle ja ajan hotellille. Kaupasta vettä, pähkinöitä ja makeisia. Pakkaan kamat, syön herkut, sekä juon oluet kaapista. Unta palloon ja herätys klo 06:30.
Mukava päivä :-)
- Posted using BlogPress from my iPhone

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Päivä 2

Ysiltä liikenteeseen, koska kaupat aukeavat kymmeneltä. Suuntana kamerakauppa B&H. Metro matka kestää vartin plus kävelyt päälle.



Matkalla törmään Macy's tavsrataloon. Nimi kuulostaa tutulta ja tarkistan matkaoppaasta, että kyseessä on maailman suurin tavaratalo (tai yksi niistä). 100 000 neliötä. Harhailen siellä tunnin löytämättä oikeastaan muuta kuin Ben and Jerry jäätelökioskin. Lopulta löydän pihalle ja lähden etsimään B&H:ta.
B&H on järjettömän kokoinen kamera taivas (totta kai, olemmehan jenkeissä). Kauppaa pitää juutalaiset. Kaikilla myyjillä on parta ja se lätty takaraivolla.



Katse vasempaan...


...ja oikeaan. Täältä on syytä poistua mahdollisimman nopeasti, saattaa muuten joutua vararikkoon. Ostin reissukameran (joka tulee myyntiin heti reissun jälkeen), heijastimen* ja laturinjohdon.

Seuraavaksi Empire State Building. Ostin tuplalipun, NY Skydive. En suosittele. Aluksi turhanpäiväinen virtuaalinem helikopterilento Manhattanin yllä. Se tuplasi lipun hinnan, 55$. Matka ylös alkaa turvatarkastuksesta, samaan tyyliin kuin lentokentältä. Twin Towerien räjäytys näkyy vieläkin joka paikassa toukkoina turvajärjedtelyinä.



Sitten suunta kohti 86 kerrosta.

Kannatti tulla. Maisemat kertovat puolestaan. ESB valmistui vuonna 1931 ja oli varsinainen insinöörityön taidonnäyte. Rakentaminen kesti vain puolitoista vuotta. Korkeutta rakennuksella on 449 metriä.






I am on the top of the world, mom!



Väkeä piisaa. Järjestysmiehiä on joka puolella ja väkeä ohjaillaan pikku ryhmissä eteen päin. Lopultakin pujahdan ryhmän mukana ovesta pihalle. Näköjään ihan eri puolelta rakennusta kuin tulin.

Vielä muutama tunti auringon laskuun. Yritän olla silloin Brooklyn Bridgen tuntumassa. Päätän kävellä, katsella ihmisiä ja kuluttaa aikaa. Erittäin mukava tapa. Kävellessä mietin minkälainen on tyypillinen NewYorkilainen... En keksi, täällä on niin monennäköistä porukkaa. Ainakaan valkoinen se ei ole. Mitän täysin friikkejä ei ole näkynyt. Niitä joita näkyy esim. Amsterdamissa tai San Fransiscossa.
Suuta kuivaa, tuntuu olevan vähän nälkäkin. Enemmän kuitenkin jano. Pubeja on aika harvassa.



Amerikka kohtaa Hollannin! Huuhtelen purilaisen parilla oluella.







Jatkan vatsa täynnä matkaa kohti Brooklyn Bridgeä. Katson kartasta suuntia ja löydän hyvän reitin rantaan. Rantaan päästyäni huomaan hölmöyteni. Silta ei yllätys yllätys alakkaan rannasta vaan kolmen korttelin päästä. Turussa sillat alkaa rannasta... ja Loimaalla. Kahden korttelin pästä löytyy portaat joista pääsen ylös sillalle.




Otan reilusti kuvia kahdella kameralla. Kännykällä en näköjään yhtään.
Sillalla on paljon liikennettä. Pyöräilijöitä, juoksijoita ja turisteja kuvaamassa. Sillalla kävellessä muistuu mieleeni Jim Jarmuschin elokuva Hour on Earth. Siinä matkataan taksilla kohti Brooklyniä. Aurinko laskee, jatkan kävelyä Brooklynin puolelle varoen pyöräilijöitä. Aurinko laskee nopeasti. Pitää löytää jostain Metro-pysäkki. Suunittelin aluksi käveleväni, hotellille olisi vain pari kilometriä. Mutta hämärtyvä ilta tuo tullessaan tietyn jännityksen tunteen vaikka olenkin Brooklynin paremmilla alueilla. Metro löytyy muutaman mutkan kautta ja lähden jopa oikeaan suuntaan. Union St pysäkki, ulos, ylös ja lähi kauppaan. Pari olutta, vettä ja pähkinöitä ilta palaksi. Kello on puoli kymmenen. Suihkun kautta sängylle. Tv ja olut auki. Yes! Tv:stä näkyy NHL finaalit. Go Boston! Suomen Tuukka Rask on Bostonin maalissa...... Zzzzzzzzzzz

Aamulla luen että Boston hävisi :-/

Posted using BlogPress from my iPhone