maanantai 8. heinäkuuta 2013

Päivä 6 - Born Free5

Heräsin 6:15, viisitoista minuuttia ennen kellonsoittoa. Pientä jännitystä ilmassa, kiireinen päivä tiedossa. En ole sopinut etukäteen yhtään kuvauksia vaikka tarkoitus oli. Eli ne pitää tehdä tänään.
Aamupalaksi munia, pekonia, mehua ja kahvia.
Matka näyttelyyn ei ole pitkä. Noin 45 minuuttia. Muutamia pyöräryhmiä on ajanut ohitsemme. Olemme suunnitellusti puolitoista tuntia etuajassa. Näyttely avautuu virallisesti vasta kymmeneltä. Kamerareppu selkään ja kamera kaulaan.



Marssimme portista sisään. Annan Antille toisen kamerani, ompahan hänelläkin jotain puuhaa :-) Olen päättänyt tehdä pakolliset ostokset heti alta pois ennen kuin tavara loppuu.
Ensiksi kelta-musta raitapaita @blackboard69:ltä. Sitten viereisestä kojusta Dicen Dean Micetichiltä vyönsolki jonka lupasin tulla ostamaan kun näin hänet Ruotsissa. Seuraavaksi suuntaamme Noice Cycles osastolle ostamaan t-paidan. Kellään myyjistä ei ole muovikasseja, joten heitän paitapinon olkapäälle. Alamme kiertemään kojuja kärjestelmällisesti eteen päin. Mikä hyvin pian osoittautuu mahdottomasti kun kaikkea mielenkiintoista on ympärillä. Poukkoilen siis edestakaisin kojusta toiseen. Sanon Antille, että koita kestää :-)
Törmäämme Paul Ponkown osastolle. Kaveri jonka luo minun aluksi piti mennä Las Vegasiin. Vaihdamme muutan sanan ja kerron terveiset Kopterin Malalta. Saan häneltä pari t-paitaa. Pino olkapäällä kasvaa. Tunnin jälkeen kojut saa jäädä. Suuntaamme näyttelyalueelle. Pyörin kuin väkkärä, kyykkyyn ylös, kiertoja, kamera laulaa. Hienoja pyöriä joka puolella ja kaikki pitää saada kuvattua. T-paita pino alkaa todella ärsyttämään. Näen Ruotsalaisen LeBeefin osaston, menen moikkaamaan. Kerron terveiset suomesta. LeBeef ihmetteleee missä muut jätkät on. Hän kertoo myös pyöränrakennusprosessista pitkät pätlät. Otan muutamat kuvat Biiffistä pyörän luona ennen kuin jatkamme matakaa. Onneksi saan jättää kameralaukun ja paidat hänen kojuunsa. Elämä helpottuu huomattavasti. Tällä välin ilma on ehtinyt lämmetä jo reippaasti. Veikkaisin että noin 36 astetta. Hiki lentää, käymme juomassa HD:n osastolla 7 dollarin oluet.
Palaamme näyttelyalueelle kuvaamaan. Alueella on 32 kutsutun rakentajanpyörät. Käyn juttelemassa Joey Capon (joeythefish) kanssa. Kyselen pyörästä ja hän esittelee mielellään yksityiskohtia.



Antti on keksinyt ottaa aina kuvia kun käyn juttelemassa jonkun kanssa :-) Seuraavaksi moikkaamaan Kevin the Teach Baasia. Hän on todella leppoisa kaveri. Juttelee pitkät pätkät. Pyytää lähettämään terveiset Malalle. Hän laittaa pyörän käyntiin laakista. Tekee sen muuten useasti kyn joku tulee kyselemään pyörästä. Hän jaksoi parhaiten esitellä pyöräänsä ! Kaikkia rakentajia ei näy pyöriensä luona, mikä on sääli.
En halua kuvata kummankaan herran pyörää. Ne tulevat saamaan palstatilaa joka tapauksessa useissa lehdissä.

Nyt silmiin pistää todella hieno Knuckleheadi. Pyörän rskentaja on Japanilainen Masa. Leppoisa kaveri tämäkin. Sovimme kuvaussessiot ensi viikolle. Hän pitää pyöräänsä Noice Cyclen tiloissa, joten en ota sen tarkemmin yhteystietoja ylös. Nyt on pää auki ja ensimmäinen kuvaus sovittu !
Alueelle ajettaessa kännykästä häipyi kentät. Kanjoni on sen verran alhaalla ettei täällä tunnu kellään kuuluvan puhelin. Olen yrittänyt tavoittaa Benjitä jo monena päivänä turhaan. Meillä menee reissut vähän ristiin. Koska en pysty soittamaan menen kysymään Show Classin osastolta onko häntä näkynyt. Ei ole herraa vielä näkynyt. Törmään Reeceen (slimreaper). Vaihdan muutaman sanan ja Antti ottaa kuvan. Saan kutsun huomisiin allasbileisiin. Otan osoitteen talteen.
Seuraavaksi kierrellään katsomassa pyöriä varsinaisen näyttelyalueen ulkopuolella. Ja niitähän riittää.






Saavun Ryanin (3gknuck) osastolle. Hän on rakentanut viidessä kuukaudessa viisi pyörää näyttelyyn!!!! Tästähän saisi mielenkiintoisen jutun. En ole saanut minkäänlaista ohjeistusta Malalta mistä pyöristä pitää tehdä juttuja. Hahaaaa, taiteilijan vapaus :-)



Osastolla on rosvoimman näköiset jätkät ja parhaimman näköiset mimmit. Kysyn yhdeltä karvanaamalta ovatko nämä sinun pyöriäsi. Hän sattuu olemaan Ryan. Kerron että haluan kuvata hänet pyöränsä lehteen. Sovimme treffit tiistaiksi. Ajattelen että olipa ylimielisen oloinen jätkä. No, teen jutun joka tapauksessa. Nyt on kahdet treffit sovuttu joten ei tarvitse sitä enää stressata. Jatkan armotonta kuvaamista.
Antti ehdottaa että käymme syömässä välillä. Sopii. Ei ollut yhtään nälkä, mutta jonottaessa ruokaa se iski. En olisi varmaan älynnyt syödä jollei Antti olisi sanonut. Sen verran on ajatukset nyt kuvaamisessa. Vettä kyllä juon jatkuvasti, koska hiki virtaa. Paikallisetkin valittaa kuumutta, joten voitte arvata kuinka kuuma on Suomen pojalla. Törmään vielä muutamiin Instagram tuttuihin: @rottenrob, a_vanhalen ja @kurpius. Kurpiusta on palko mennä moikaamaan, vaikka väjän jännittää. Hön on idolini valokuvaamisessa. Keksin tikusta asiaa ja juttelen hetken. Antti ottaa pakollisen fanikuvan :-)

Nyt alkaa jalat painamaan. Kierrellään, kaarrellaa ja kuvataan. Puolitoista tuntia vielä palkintojen jakoon. Kuumuus iskee todella. Alan äkkiä hikoilemaan rajusti, olen aivan litu märkä hiestä. Haen nopeasti litran vettä jonka juon lähes samoin tein.
Kuvaan palkintojen jaon. Pääpalkinnon voittaa Noice Cyclen Scott hassulla kisapyörällään. Ehkä se pitäisi kuvata? Äääh, en halua. :-)




Arvonnan voittaa joku paikallinen Ryan. Hän valitsee palkinnoksi tyylikkään -36 Flatheadin. Aika yllättävä valinta mielestäni. Pyörässä on hieno ohjaustanko josta myös Le Beef varmasti tykkää :-)
Nyt alkaa virta loppua miehistä ehkä pitäisi jatkaa kuvaamista, mutta ei jaksa. Lähdemme pikku hiljaa siirtymään autolle. Haen nopeasti vielä Larssin tilaamat punaiset hanskat Loser Machinen osastolta. Matkalla autolle törmään suomalaiseen Harriin. (Pitääkö niitten joka paikkaan tunkea :-) ) Nimi taisi olla Harri Nykänen, pyysin käymään tallilla Kustom Show viikonloppuna.
Autojono ei liiku mihinkään. Janottaa. Autoon jäänyt vesipullo on niin kuuma että käsiä polttaa. Lähden ostamaan juotavaa ja Antti jää jonottamaan auton kanssa. Kierrän koko alueen kaikki kioskit läpi, kellään ei ole yhtään mitään juotavaa. Käyn, matkalla autolle, eka kertaa vessassa. Tiristän väkisin muutaman tipan. Olen juonut laskujeni mukaan kolme olutta ja 2,5 litraa vettä. Palaan autolle. Auto on liikkunut muutaman kymmenen metriä. Jonotus kestää noin tunnin. Käyn aina välillä kuvaamassa mielenkiintoisia kotteroita.






Vesipullo alkaa vähän jäähtyä ja juon pullollisen kuumaa vettä.
Päivä oli hieno.
Kotiin päästyä Antti laittaa taas saunan päälle. Uidaan ja saunotaan. Uni tulee helposti...

- Posted using BlogPress from my iPhone

Location:Oak Canyon Road

Ei kommentteja: