Päivä 4 - suuntana Los Angeles

Heräsin 6:15. Suihkuun, kamat kasaan ja odottelemaan taksia. Lähdin kolme tuntia ennen koneen lähtöä, koska ruuhkista ei koskaan tiedä. Tilasin taksin hotellin respan kautta jo edellisenä iltana. Tämän kertainen kuljettaja oli todella mukava. Heti autom lähdettyä liikkeelle hän alkoi kertomaan ympärillä olevista nähtävyyksistä. Ja kun mitään erikoista ei ollut, niin Brooklynin ka New Yorkin historiasta. Hän kertoi myös menevänsä syksyllä naimisiin ja tekevänsä nyt 16 tunnin työpäiviä! 45 minuutin matka meni nopeasti, annoin kunnon tipit.
Lentomatka tuntui pitkältä. Nukuin pikku pätkiä. Vieressä istui ärsyttävä huokailijatyyppi. Huoh! Ehkä joku kuuskymppinen. Huoh! Sillä oli ainakin sentin paksuiset käsikarvat. Ja aina kun se liikahti niin karvat osuivat minun käteeni. Huoh! Emme puhuneet toisillemme.




Keli kentällä oli mukava, noin 30 astetta. Edessä oli puolentoista tunnin matka itään päin kohti Ontariota. Ajeltiin ikkunat auki, koska ilmastointi oli rikki, great!
Sisämaahan päin ajettaessa lämpö alkoi pikkuhiljaa nousemaan. Perille päästyä mittari näytti +38 astetta. Antilla on pihalla kunnon suomalainen puusauna, joten laitettiin sauna tulille.




Parin tunnin saunomisen ja uimisen jälkeen ilma ei tuntunut ollenkaan niin kuumalta.
Aikaero, matkaväsymys, kuumus ja saunominen vähän painoivat, mutta piti kuitenkin lähteä Born Free Pre-partyihin Anaheimiin.
Hieman jännitti lähteä yksin yönselkään ajelemaan. Kartta jonka sain lainaksi oli vuodelta -86. :-) Otin kuitenkin puhelimeen muutaman ruudun kaappauksen google mapsista. Puhelimen navigaattori ei ulkomailla toimi.
No reitti oli lopulta erittäin helppo. Harhailu johtui taas ihan muista syistä. Moottotitien kaistat (3-6 kpl) ovat kapeita ja vauhti kovaa. Päätin ajella aluksi satasta ja totutella menoon. Koska väsytti, päätin hakea vähän piristystä. Ajoin highwayn liittästä alas ja poikkesin huoltoasemalle. 2 isoa Red Bullia, vettä ja pähkinöitä. Lun lähden huoltoasemalta huomaan että tässä kohtaa ei olekkaan liittymää takaisin freewaylle. Lähden ajamaan takaisin päin. 3-4 mailin päästä tulen seuraavaan liittymään. Tässä kohtaa highwaylle menevä liittymä on suljettu huolto töiden vuoksi. Juon kummatkin RedBullit. Jatkan matkaani kohti lähtöpistettä. Lopultakin löytyy liittymä josta pääsen takaisin highwaylle ja pääsen jatkamaan matkaani. (Jotenkin tämä alkaa muistuttamaan metrolla ajoani).
Aurinko on laskenut. Laitan radion päälle, Tom Jones laulaa Delilahia. Kuutelen klassikoita ja nautiskelen matkanteosta :-) Teini-iän ohittanut kartta sylissä suunnista kohti Anaheimia. Olen noin parin mailim päässä kohteesta ja hyvin kartalla mihin olen menossa, kunnes ohi pyyhältää pari Chopperia. Mihin ne nyt kääntyy? Tietääköhän ne paremmin mihin ollaan menossa? Päätän seurata heitä. Muutaman korttelin jälkeen he tekevät u-käännöksen, ovat perhana eksyksissä. En aivan ehdi heidän peräänsä ja kadotan ne. Palaan muutaman turhan mailin jälkeen takaisin suunnitellulle reitille. Löydän suoraan kohteeseen. Mitään bileitä ei kyllä näy missään, eikä pyöriä.?????? Ajelen edes takaisin kynnes päätän pysähtyä huoltoasemalle ja kysyn neuvoa. Meksikaani näyttää tien samaisen rakennuksen takapihalle, jonkavedessä pyörin monta kertaa. Kiitän ja kumarran












Bändi oli erikoinen, mutta pidin siitä. Hyvää mättöä. Tapasin Ryan "acebartenderin", johon tutustuin muutama viikko sitten Ruotsissa. Oli mukava vaihtaa muutama sana, mutta nyt ei oikein kieli taivu kun väsymys painaa. Otan muutamia kuvia. Ikävä kyllä otin väärän kameran mukaan. Kuvat ei oikein onnistu kun on niin pimeää. Lähden kahdentoista jälkeen ajelemaan kotiin päin. Koska Losin alueella asuu 26 miljoonaa ihmistä, niin teiden korjaustyöt on pakko suorittaa yöllä kun ei ole ruuhkia. Paluu reittini highway on suljetty ja minut ohjataan kiertotielle. Nyt ei jaksaisi. Yritän skarpata ja huonoja opasteita seuraillen löydän kuin löydänkin tieni takaisin reitille. Klassikko kanava pauhaa radiossa. Matkaa on vielä psri kymmentä mailia. Pakko läpsiä itseä avokämmenellä poskille että ei nukahda. Puikkaan Antin Chryslerin talliin ja Zzzzzzzzzzz
Posted using BlogPress from my iPhone

Päivä 3

Herätys 7:00. TV auki. Netti päälle , Instagramin ja Facebookin tsekkaus. Ilmastoinnista huolimatta yö oli hikinen. Suihkun kautta aamupalalle.
Lyhyesti sanottuna tarjolla oli hiilihydraatteja hiilihydraateilla. Paahtoleipää, croissantteja (ei voi taikinasta vaan vehnästä), sokerihuurrertuja muroja, jogurttia, pannaria. Lisukkeina tutut siirapit ja marmelaadit. Kahvia ja mehua. Verensokerit tappiin ja menoksi.
Palaan hotellihuoneeseen ja alan tehdä päivän reittisuunnitelmaa. Samalla selailen ja kommentoin sosiaalisessa mediassa, sekä vastaan muutamaan työsähköpostiin. Yritän olla ottamatta stressia.
Ai niin illalla huomasin unohtaneeni sen pirun heijastimen Empire State Buildingin turvatarkastukseen. Jotenkin en ole yhtään yllättynyt :-) Ja tietysti en löydä mistään "narikkakuittia". Päibän ohjelma alkaa muotoutua automaattisesti. Ensin Indian Larry moottoripyöräpajalle ja sieltä takaisin ESB:iin hakemaan heijastin. Uskon saavani sen takaisin ilman kuittia. Keep the faith! :-) Ravitseva aamupala alkaa vaikuttamaan, verensokerit laskevat vauhdilla. Emmä jaksa lähteä mihinkään, sanoo kroppa. Lähtökikkailuun vierähtääkin yht'äkkiä tunti.




Juice Havenin jälkeen puikkaan vasemmalle ja suuntaa Metrolle..... Katsoin reitin valmiiksi hotellilla. Matkaa noin kilometri. Pitääpä tarkistaa kartasta missä olen ( tässä kohtaa palaan hotellille noutamaan kartan ) :-D
Kävelen reitin hieman eri katuja pitkin, samalla trakkaillen paikallisten elämää. Askeleeni on verkkainen. Siitä huolimatta olen aivan hiessa. Mittari näyttää +33 astetta.




Sivukadun löytö!




Löydän Metron ja varmistan vielä parilta jannulta että olen menossa oikeaan suuntaan. Jostain syystä tuottaa vaikeuksia löytää oikea Metro ja varsinkin oikeaan suuntaan menevä.
Pientä harhailua, mutta löydän perille. Liikkeen pihassa on tutun näköinen vani Caligornian kilvissä. Missä olen nähnyt tuon aiemmin?




Aaaaaaa, Instagramissa tietysti. Nimimerkki @ladiesloveoutlaws. Muistaakseni edustavat Brandit vaatemerkkiä.
Liikkeen ovi on lukossa? Koputan , soitan ovikelloa, hakkaan ovea. Tallin ovi on kuitenkin auki. Siellä on asentaja. Liike on auki ja hän päästää minut sisään.
Tässä välissä pientä säätöä ja sekoilua asentajien toimesta. Omistajat ovat jo lähteneet Born Freehen Californiaan. Hengailen siellä noin tunnin verran. Otan kuvia ja ostan itselleni tuliaisia.












Pojat suosittelevat käyntiä Central Parkissa ja paikassa jossa Kohn Lennon ammuttiin. Sinne siis seuraavaksi.
Nyt pitää löytää eri metro kuin millä tulin. Se löytyy ja varmistan tummalta pojalta vielä oikean suunnan. Ajelen metrolla päätepysäkille jossa vaihto. Juna onkin juuri sopivasti lähdössä. Ehdin juuri ja juuri junaan. Yes! Kysyn vierustoverilta mihin suuntaan ollaan menossa. Tavallaan ihan sama, koska olen väärässä junassa! Eikun takaisin ja etsin rauhassa oikean junan. Juna menee oikeaan suuntaan. Varmistan sen kartasta. Seuraavalla asemalla kyytiin hyppää neljän nuoren tumman pojan ryhmä joka laittaa stereot täysille ja alkaa vetämään uskomatonta break dance/ akrobatia-esitystä. Kolehti kiertää, annan dollarin. Huomaan olevani monta korttelia ohi määrän päästäni. What??? Olen junassa joka pysähtyy vain isoimmilla asemilla. Palaan takaisin ja paluu junakaan ei pysähdy asemallani. Ajan kymmenen korttelia ohi. En ala etsimään uutta junaa vaan päätän kävellä. Alkaa mennä hermo. Johtunee huonosta aamupalasta, totean itselleni :-) Olen Central Parkin etelä päässä. Ostan bagelin ja pullon vettä. Verensokerit nousee ja totean olevani ihan hyvillä mestoilla.
Kävelen hissukseen pitkin Central Parkia kohti Strawberry Fielsiä. Paikka joka on omistettu John Lennonille. Katselen ja kuvailen ihmisiä. Puisto on todella iso kartasta katsomani, puiston halki kulkema polku onkin nelikaistainen. Sen vieressä on vielä kaksi kaistaa kävelijöille.








Väki ottaa kuvia itsestään ja muistomerkistä. Trubaduurit soittavat Beatlesin kappaleita. Rauhallinen tunnelma. Istuskelen puoli tuntia ja katson maailman menoa.
Sitten kohti ESB:tä. Hyppään metroon ja ajan kohteeseen. Helppoa :-P
ESB ei ole kummoinenkaan rakennus katutasossa. Kauppoja ja kahviloita. Kartan mukaan olen perillä, katson ylös ja totean saman. Menen infotiskille ja kysyn ohjeita miten löydän turvatarkastukseen. Eivät kerro, vaan kysyvät asiani. Kerron että kävin eilen ja unohdin heijastimeni. Pyytävät kuittia ja kerron että minulla ei ole. Sitten tulee pitkä litania miksi he eivät voi sitä antaa minulle. (Policy, blaa blaa jaada jaada). Virkailijat vaihtuvat, kerron tarinani, näytän ostokuittia,kuvailen heijastinta. En luovuta, perkele! Minulla ei ole kiire, harjoitellaan sitten englantia, myynnin ja vaikuttamisen taitoja. Esimies tulee paikalle. Otamme puhelin yhteyden turvatarkastukseen. Ja koko litania uudelleen läpi. Perusteluni paranee kerta kerralta. Victory! Heijastin tuodaan minulle. Ensimmäinen virkailija ihmettelee onnistumistani :-) No ei se ollut edes kallis heijastin. Tappio ei olisi ollut suuri jos en olisi sitä saanut.
Pieni adrenaliini piikki alkaa väsyttämään. Voisin istahtaa ja juoda oluen. Kuppilat on vähissä. Kalliita ravintoiloita, Starbuckseja ja Mäkkäreitä kyllä on. Varsinaista suunnitelmaa ei ole. Kello on jo neljä, mihinkään kauemmas ei kannata lähteä. Päätän kävellä Broadwaytä etelään kunnes jotain löytyy. Ostan vettä, käppäilen, käyn putiikeissa, syön jäätelöä, istun puistoissa, katselen ihmisiä. Aika kuluu mukavasti. Huomaan lähestyväni Pikku Italiaa. Pahin nälkä on häipynyt. Päätän kävellä Pikku Italian ja China Townin kautta etelässä olevalle Metrolle.
Kartan mukaan alan olla oikeilla kulmilla. Nuori italialainen sisäänheittäjä tarttuu olka päjän ja kysyy onko nälkä. Ei oikein ole, mutta olut voisi edelleen maistua.




Saan oluen eteeni ja huomaan olevani juuri siinä missä pitikin Little Italy kyltin kohdalla. PAM, iskee nälkä. Tilaan tarjoilijan suositteleman pastan joka on törkeen hyvä! Kaveriksi pari olutta ja tuoppi vettä. Syön hitaasti, luen Facen, Instan ja uutiset. Pasta, oluet ja tippi, 35$. Alkaa ramaseen, pitää lähteä liikkeelle.
Kavelen Pikku Italian läpi. Italialaisia herrasmiehiä joka puolella. Tulen poikki kadulle josta löytyy metroasema, käännyn oikealle, Italia päättyy, olen Kiinassa. Löydän helposti metrolle ja ajan hotellille. Kaupasta vettä, pähkinöitä ja makeisia. Pakkaan kamat, syön herkut, sekä juon oluet kaapista. Unta palloon ja herätys klo 06:30.
Mukava päivä :-)
- Posted using BlogPress from my iPhone

Päivä 2

Ysiltä liikenteeseen, koska kaupat aukeavat kymmeneltä. Suuntana kamerakauppa B&H. Metro matka kestää vartin plus kävelyt päälle.



Matkalla törmään Macy's tavsrataloon. Nimi kuulostaa tutulta ja tarkistan matkaoppaasta, että kyseessä on maailman suurin tavaratalo (tai yksi niistä). 100 000 neliötä. Harhailen siellä tunnin löytämättä oikeastaan muuta kuin Ben and Jerry jäätelökioskin. Lopulta löydän pihalle ja lähden etsimään B&H:ta.
B&H on järjettömän kokoinen kamera taivas (totta kai, olemmehan jenkeissä). Kauppaa pitää juutalaiset. Kaikilla myyjillä on parta ja se lätty takaraivolla.



Katse vasempaan...


...ja oikeaan. Täältä on syytä poistua mahdollisimman nopeasti, saattaa muuten joutua vararikkoon. Ostin reissukameran (joka tulee myyntiin heti reissun jälkeen), heijastimen* ja laturinjohdon.

Seuraavaksi Empire State Building. Ostin tuplalipun, NY Skydive. En suosittele. Aluksi turhanpäiväinen virtuaalinem helikopterilento Manhattanin yllä. Se tuplasi lipun hinnan, 55$. Matka ylös alkaa turvatarkastuksesta, samaan tyyliin kuin lentokentältä. Twin Towerien räjäytys näkyy vieläkin joka paikassa toukkoina turvajärjedtelyinä.



Sitten suunta kohti 86 kerrosta.

Kannatti tulla. Maisemat kertovat puolestaan. ESB valmistui vuonna 1931 ja oli varsinainen insinöörityön taidonnäyte. Rakentaminen kesti vain puolitoista vuotta. Korkeutta rakennuksella on 449 metriä.






I am on the top of the world, mom!



Väkeä piisaa. Järjestysmiehiä on joka puolella ja väkeä ohjaillaan pikku ryhmissä eteen päin. Lopultakin pujahdan ryhmän mukana ovesta pihalle. Näköjään ihan eri puolelta rakennusta kuin tulin.

Vielä muutama tunti auringon laskuun. Yritän olla silloin Brooklyn Bridgen tuntumassa. Päätän kävellä, katsella ihmisiä ja kuluttaa aikaa. Erittäin mukava tapa. Kävellessä mietin minkälainen on tyypillinen NewYorkilainen... En keksi, täällä on niin monennäköistä porukkaa. Ainakaan valkoinen se ei ole. Mitän täysin friikkejä ei ole näkynyt. Niitä joita näkyy esim. Amsterdamissa tai San Fransiscossa.
Suuta kuivaa, tuntuu olevan vähän nälkäkin. Enemmän kuitenkin jano. Pubeja on aika harvassa.



Amerikka kohtaa Hollannin! Huuhtelen purilaisen parilla oluella.







Jatkan vatsa täynnä matkaa kohti Brooklyn Bridgeä. Katson kartasta suuntia ja löydän hyvän reitin rantaan. Rantaan päästyäni huomaan hölmöyteni. Silta ei yllätys yllätys alakkaan rannasta vaan kolmen korttelin päästä. Turussa sillat alkaa rannasta... ja Loimaalla. Kahden korttelin pästä löytyy portaat joista pääsen ylös sillalle.




Otan reilusti kuvia kahdella kameralla. Kännykällä en näköjään yhtään.
Sillalla on paljon liikennettä. Pyöräilijöitä, juoksijoita ja turisteja kuvaamassa. Sillalla kävellessä muistuu mieleeni Jim Jarmuschin elokuva Hour on Earth. Siinä matkataan taksilla kohti Brooklyniä. Aurinko laskee, jatkan kävelyä Brooklynin puolelle varoen pyöräilijöitä. Aurinko laskee nopeasti. Pitää löytää jostain Metro-pysäkki. Suunittelin aluksi käveleväni, hotellille olisi vain pari kilometriä. Mutta hämärtyvä ilta tuo tullessaan tietyn jännityksen tunteen vaikka olenkin Brooklynin paremmilla alueilla. Metro löytyy muutaman mutkan kautta ja lähden jopa oikeaan suuntaan. Union St pysäkki, ulos, ylös ja lähi kauppaan. Pari olutta, vettä ja pähkinöitä ilta palaksi. Kello on puoli kymmenen. Suihkun kautta sängylle. Tv ja olut auki. Yes! Tv:stä näkyy NHL finaalit. Go Boston! Suomen Tuukka Rask on Bostonin maalissa...... Zzzzzzzzzzz

Aamulla luen että Boston hävisi :-/

Posted using BlogPress from my iPhone

Matkapäiväkirja osa 1

Matka Born Free 5:een on alkanut. Aluksi on tarkoitus olla Nykissä kolme yötä. Torstaina matka jatkuu kohti Losia.

Pakkasin taas viime tingassa, kuten aina. Taisin olla valmis puoli kahdelta ja taksi haki pihasta puoli kolme. En uskaltanut ottaa torkkuja, joten lähdin tuntia aiemmalla bussilla jotta pääsen nukkumaan. Turvatarkastukseen oli 500 m jono, mutta se meni yllättävän nopeasti. Sitten koneeseen ja pienet torkut.
Koneen vaihto Pariisissa. Käsittämätöntä sekoilua virkailijoilta check inissä. Kuusi tyyppiä sääti ja häsläsi, mielestäni helpon asian kanssa. Tarkistetaan passi ja lippu ja äijät koneeseen. Hommaan olisi riittänyt kaksi Suomalaista!

Koneessa oli hyvää ruokaa!!! Ihme! Kanaa ja riisiä. Lukemattomien torkkujen jälkeen matkaa on vieläkin jäljellä kaksi tuntia. Polvia kolottaa, käynpä taas kusella niin saa jaloitella :-)
Vaihdan muutaman sanan vieressä istuvan viiskymppisen nykiläisen rouvan kanssa. Hän neuvoo käymään Williamsburgissa. No, siellä nurkilla on Indian Larry Legacy. Katsotaan ehdinkö sinne.

Taksi matka oli elämys sinänsä. Mikäli pelottaisi vieraan kyydissä tai tulisi pahaolo kovassa vauhdissa, nyt siihen olisi ollut kaikki edellytykset :-)
Ei yhtään valkoihoista!!!! Toivon että emme ole vuelä hotellini nurkilla. Matka jatkuu ja jatkuu. Yksi valkoihoinen bongattu....
Lopultakin hotellilla, alkoi huumori loppumaan pitkään rynkyttävään matkaan. Ja piiiiiitkä päivä alkaa selvästi painaa. Taksi maksoi 60$,ymph!
Kamat hotelliin, suihkuun ja Subwayllä Time Squarelle pyörimään....




JfK, taksikyyti



Time Squaren nurkilla, nyt on Loimaan poika ihmeissään




Iltapalaksi Irish Breakfast! Pavut meinasin jättää syömättä, mutta ne olikin parasta. Niiden kanssa olisi syönyt vaikka pieniä kiviä.

- Posted using BlogPress from my iPhone